Kirjoittaja Aihe: Mangusti (Axial AX10)  (Luettu 57883 kertaa)

0 jäsentä ja 4 Vierasta katselee tätä aihetta.

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #160 : 03 Elokuu, 2009, 13:16:36 »
"Onnistuminen on sitä, kun asettaa itselleen tavoitteita ja saavuttaa niitä" -DC-

Aiempaa voin lukea itselleni asettamia tavoitteita ja nyt voin todeta, että saavutin niitä.
Nopeusjakso aloitettiin ensimmäisenä ja tavoitteena oli saada ainakin 200p ja Mangusti sai
nopeusjaksolta 244p, jes! Samaisen jakson alkaessa Mangusti johti Pikku-Pastoria 10p
turvin, joten tiukkaa taistelua oli, vaikkain toisella auto ns. "puolikkaassa kunnossa".

Pisteellisesti yksi jakso jäi vähän nollille, joka rokotti toista tavoitetta (pisteellisesti eheä kisa),
mutta näitä sattuu, onneksi se ei vienyt kolmatta sijaa, vaan sillä hetkellä piti jännityksen ihan
viimeiselle jaksolle saakka.

Päätavoite oli saavuttaa Finland Cupissa vielä tällä kaudella kolmas sijoitus. Nyt se saavutettiin
ja vaikka se oli toisen epäonnen kautta saatu "voitto" oli se silti ansaittu kovan työn palkkana!
Jokaisessa kilpailussa on silti omat ongelmansa ja alla Mangustin haivatut heikkoudet.

Huomattuja ongelmia:

- maavara liian pieni, takalinkkien asento väärä
- sähkövika jaksolla 5, johto huonosti kiinni, liian tiukat johdotukset
- renkaat kisakyvyttömät suhteessa panthereihin

Edellä mainitut ovat ongelmia, joista suurin oli maavaran puute. Takalinkkinä oli 0,8cm pidemmät
linkit, mutta niiden asento akselissa oli väärä. Tuumailin kisan jälkeen, että vaikka ne kääntää
toisinpäin ei maavara silti nouse toivotusti enempää, joten muutoksia on tehtävä. Harkintaan
tulee taivutettujen linkkien asettaminen taakse, mutta myös Hellboyn sivulevyjen asentaminen,
joka mahdollistaisi iskareille uusia asentoja = nostaisi maavaraa. Tämän suhteen on kuitenkin
oltava varovainen, koska tarkoitus ei ole nostaa maavaraa sellaiseksi, että Homer voi kävellä
sen ali bumbstika kaljoissa hawajimeinkityyliin  ;D Idea on nostaa maavaraa arviolta 0,5-2cm,
siten että auto ei ole liian korkea, mutta se ei jää myöskään tasaisella kiinni, siksi 2cm on
kirjoituksen jälkeen todettu jo liian suureksi. Toisaalta kun asennoituu ajamaan "mahakohdat"
kaasulla ei niihin jää kiinni. Asia on moninainen ja se vaatii tarkkoja valintoja.

Yhtäkkinen sähkövika oli valitettava ja todennäköisesti vika on paikannettu johtumaan liian
kireistä akunjohdotuksista, jonka johdosta akunjohto oli todella kireästi (heikosti) kiinni, virta
ei päässyt kulkemaan parhaalla mahdollisella tavalla ja sitten stoppas. Tähän vaikutetaan siten,
että tehdään pidemmät johdot ja varmistetaan ne, ei sen kummempaa.

Sand Paw .vs. Panther, 4/5 autoa käytti Panthereita ja 1/5 Sand Paweja. Nyt renkaiden erot
ovat tulleet esille. Sand Pawit tuppaavat uppoamaan todella helposti pehmeässä hiekassa,
toki renkaiden toimintaan vaikuttaa myös päällä oleva auto. Siitä huolimatta näen itse SP:n
renkaiden olevan suorituskyvyttömämpiä kuin Panthereiden, koska Sand Paweilla on viimeksi
voitettu Finland Cupissa?  ;) Anyway, niillä jatkan kauden 2009, ellen lahjaksi jostain muita saa  ;D

Muuten Mangustin suhteen säädetään varovasti muutamia salaisia asioita. Mangusti on myös
ainoa 2S auto, muilla käytössä onkin 3S akut, mutta itse en kaipaa 3S tehoa, se ei tee mitään
hyvää, nyt mangustissa riittävä teho.

Tästä lähdetään taas parantamaan setuppeja ja katotaan millaisia muutoksia on luvassa...
Mahtava kisa, kauden paras modikisani!
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

SlidSlide

  • RFOT
  • Admin
  • ******
  • Viestejä: 2465
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #161 : 03 Elokuu, 2009, 18:16:27 »
Onnea Mangustille hienosta kolmossijasta! Nyt voi asettaa tavotteet jälleen kerran korkeammalle. Viime mm-kisojen toiselle sijalle tullut auto saattaa hyvinkin voittaa tämän vuoden mm-kisat, jos muut eivät saa paineitaan haltuun kunnolla. Pientä hienosäätöä vielä autolle ja viime kauden Mangusti iskee kehiin entistä kovemmin ;).
Rc Formula Offroad Garage:
Modified: Ahmiont, Van Holmes
Unlimited: Nightslayer: HB LST Pro-R  BL & LEGENDA IV - Von Oscarsson

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #162 : 03 Elokuu, 2009, 19:03:16 »
Totta, mutta vielä tavoitteita ei aseteta ihan noin jyrkällä noususuhdanteella.
Vielä on paljon punnittavaa, korjattavaa ja hiottavaa, mutta takaa on hyvä nousta!  ;)
Paineita ei tällä vesselillä ole, koska kausi on mestaruuden osalta menetetty, mutta
se parantaakin ajamista entisestään. PJ:llä paineet ovat jäätävät ja se tulee kaatamaan
PJ:n mahdollisuudet, mutta Mangusti voi körötellä paineettomasti taka-alalta.

Suunnitelmissa käydä ajamassa treenikisoja kangasalla Mangusti cupina yksin tai toxon
kanssa nyt joku 4 kertaa ja etsiä setupit kuntoon, katotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Kokeiluun tulee ainakin taivutettujen linkkien käyttö, Hellboyn runkopalat sekä muutama
muu teknisesti erilainen ratkaisu.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #163 : 04 Elokuu, 2009, 16:06:36 »
Jepsusta jee! Huomenna Mangusti Cupia ajamaan kangasalan lohja ruduksen montulle. Tänään pitää
fiksata autoon taakse taivutetut linkit / mitä muutoksia nyt sitten lähdenkään kokeilemaan. Neljänä
eri päivänä neljät eri ajelut, joista pitäisi syntyä tuloksia.

Ainakin maavaraan tulee muutoksia, eli taivutettujen linkkien kokeilua, Hellboyn kylkilevyjen kokeilua.
Katotaan mitä sitten muutetaan huomiseksi, mutta huomenna treenaamaan  ;)
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #164 : 04 Elokuu, 2009, 21:03:22 »
Ensimmäiset kokeiluasetukset lähestulkoon valmiina. Eroina mäntän kisaan muun muassa
linkkien asento. Huomasin nyt, että jokainen sojotti juuri siten, että maha oikeen odottaa
kosketusta rinteeseen (linkkien päät siis väärtepäin)  ;D No ne on nyt oikeinpäin, mutten
mittaillut ennen muutosta maavaraa. Nyt maavaraa on aika prikuulleen 4cm ja toxosta
lunttasin, niin siinä 4,5cm ja lochnesissa isoilla pyörillä samoisen verran. Voi olla että tuo
4cm on liian vähän, mutta sitä en sen enempää nyt muuttele.

Edestä otin painot kokonaan pois, taakse jätin painot. Linkkit lähtevät sisältä normaalisti,
mutta aukeavat haaralleen itse akseleissa. Huomasin tämän rajoittavan joustoa ja se onko
se positiivinen asia, selviää huomenna. Iskarit nyt uloimpana, joten samaa mallia kuin 08
mangustissa.

Muuten ei liiemmin muutoksia tule ensimmäiseen kokeilu kertaan. Aah, tosin nyt kokeilen
Sand Paw 2:sta edessä ja normaalia Sand Pawia takana. Vaikutusta vetoon ja kääntöön.
Katotaan nyt jos vielä koittas jotenkin nostaa maavaraa sen 0,3-0,5mm, jäykentämällä
saanee "ehkä" millin tai kaks, en uskois että enempää, joten isompaa maavaraa varten
tarttee sitten jo vaihdella iskarien paikkaa...

No, näillä vedetään eka rundi ja katotaan ollaanko tyytyväisiä vai ei.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #165 : 05 Elokuu, 2009, 08:01:26 »
Tulin aamulla vielä laittaneeksi Mangustia. Pohdin millä tapaa lähtisin vielä muuttamaan jousitusta,
kunnes päätin säätää kolmilinkkejä. Takaa pidensin kolmilinkkiä nostamaan taka-akselia sellaiseen
asentoon, että takalinkit nousevat korkeammalle. Etupään linkityksille en tehnyt vielä muutoksia,
koska juuri siellä on tarkoitus pitää tassut maassa.

Tämän seurauksena auton maavara nousi varovasti mitattuna 4,3cm tienoolle ja takalinkit ovat
parhaimmillaan yli 4,6cm maavaroilla. Nyt peräpäässä siis maavaraa hyvin. Näillä lähdetään iskemään
kangasalan pehmeyteen, katotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #166 : 09 Elokuu, 2009, 10:12:36 »
Mangustin suhteen testit menivät ihan ok:sti, mutta lopussa korkkas ulostulo ja kardaani siruiks...
Nyt odotellaan, että saadaan tilaus tehtyä, eilen sivut bugitti ihan täysin. Toivotaan että toimii
pikaisesti, jotta saa tilauksen tehtyä, muussa tapauksessa ei ole osia korjailla autoa.

Samassa tilauksessa tulossa muun muassa Pantherit tähänkin autoon.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #167 : 15 Elokuu, 2009, 12:02:34 »
Mangustin osalta pantherit jäivät tilaamatta, eikä suuria uudistuksia ole tulossa.
MM-kisoissa "ehkä" ajetaan lifeakulla, sellaset jo on, mutta katotaan miten käy.
Edelleen ulostulo mäsänä ja kardaanirikki, eikä varaosia, katotaan...
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #168 : 17 Elokuu, 2009, 16:45:10 »
Mangustin tilanne on se, että voimansiirron saan lainaan Helltek:ltä, mutta kardaania vielä paikannetaan.
Amainiin meni tilaus viime viikon lopulla, muttei tietoa kerkiikö kisoihin, ellei niin sitten jotain improvisoimalla.
Akuiksi tulee 3S 1100mAh Lifet 30/60C virralla, katotaan miten jaksaa... Muuten tavotteet pärjäämiseen
jo evätty, koska uusia renkaita ei saatu ja mikä tahansa voi hajota koska tahansa, mutta silti taistellaan!
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #169 : 19 Elokuu, 2009, 17:41:11 »
Tänään tuli postissa 6,6V 1100mAh lifepakka ja 6,6V 2300mAh pakka.
Tuosta pitäisi koota edellisten lisäksi 9,9V pakka maguun, kattoo miten kerkee.
Huomenna tulee kardaanit ja voimansiirto oottaa kiinnittämistään.

Kiirettä pitää  :D
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #170 : 20 Elokuu, 2009, 23:00:55 »
Nyt ennen montulle menoo sain käsiini tilatut kardaanit, joten nyt Mangustiin osat olemassa.
Huomen aamulla kiivasta rakentelua, lifejen kolvailua, kiroilua ja sitä rataa, hauska päivä tulossa  ;D
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #171 : 24 Elokuu, 2009, 16:51:26 »
Mangustin osalta MM-kisat menivät niin hyvin, että tuo taisto lienee omakohtaisesti paras tyydytys koko vuonna  ;D
Niin pitkään Mangusti on ollut kadoksissa "kuin lostin saarella", mutta kun MM-kisat alkoivat modified luokan osalta
ja tämä jo "vanhukseksi" tulkittava auto aloitti uransa 39:n kilpailun, olivat kaksi ensimmäistä jaksoa jaloa taistelua
ja johtihan Mangusti ainakin hetken aikaa alussa kilpailua!


Mangusti starttaa ensimmäiselle jaksolle uudella puhdilla!


Ensimmäisen jakson loppu ja ylöshän mennään, vaikka kaaduttiin, niin pojot kovat!


Tiukka paikka, hieman hakemista, mutta taistellen eteenpäin!


Mangusti puollusti Sand Paw renkaita sekä SPII:a ja todettava on, että pärjäsi!


Nopeusjaksolla ei ajallisesti pärjätty, mutta vaativuutta oli todella paljon, läpi päästiin!


Tehoa irtosi pirteästi ja auto toimi todella nätisti.


Tälläisiin ei kertaakaan masutettu, eteenpäin siispä!


Erään jakson kohta, josta kukaan ei päälle ästi selvinnyt, tässä liian vähän kaasua.


Final Stage: "voitonvalo" loistaa korin pintaan, tiukka vääntö vielä Pikku-Pastorin kanssa.


Tiukan alun jälkeen selvitään 150p ja 3 sija varmistuu, tässä muuten MG996 betaversio  ;)


Korinalta paljastuupi 2 pikkulifekennoa rinnankytkettynä, todella toimivaa balanssia!


Viimeinen jakso ja noin lähelle päästiin, yhtenä ainoana!


Mangustin uran yksi upeimmista hetkistä!

Kuvat by: Softy


Kisa meni siis ihan putkeen ja tavotettiin enemmän mitä uskottiinkaan. Tämän kisan ansiosta Greenlight
Technology solmi Mangustin kanssa ajosopimuksen ensivuodesta ja optiolla myös kaudesta 2011.
Täten vanhus jatkaa uraansa keräten meriittejä ja haalien kokoon aurinkojärjestelmää, joka jonain päivänä
on 100% sähkölähde tälle autolle  ;D

Kiitos vastuksille loistavasta paineenluonnista, onnea menestyneille eritoten Slid, perhanan upeesti ajettu
Ahmiontilla, onnittelut! Myös toxolta hyvä kisa, vaikka toiseksi jäikin, ei WC suotta ole se kovatasoisin kisa!

Nyt Mangusti siirtyy 2vk kisatauolle ja siitä otetaan vanteet toisen lajin tarpeisiin. Samalla otan muutaman
kuvan nykyisestä setupista akkuineen, niiden paikoista ja muusta.
« Viimeksi muokattu: 24 Elokuu, 2009, 20:57:48 kirjoittanut Dark Crusher »
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #172 : 24 Elokuu, 2009, 19:52:49 »
Finland Cupin seuraava kilpailu ajetaan kangasalla lohja ruduksen montulla, jossa Mangusti otti viime vuonna
Finland Cupin ensimmäisen voittonsa, hurjan vesikasteen kera  ;) Tänä vuonna pyritään kenties uusimaan voitto,
mutta ainakin ensisijaisesti taistelemaan tämän hetken tasovastusta Pikku-Pastoria vastaan. Pientä kehitystä
tauon aikana tehdään, joista myöhemmin lisää.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #173 : 29 Elokuu, 2009, 22:36:41 »
Mangusti ajaa tiimin Foff Cupin kauden päätöskisassa, jossa kokeillaan painoja vanteisiin sand paweille
ja todetaan auttaako vai eikö. Samalla uusi akku istutetaan paikalleen 3 kennoinen (isoista lifeistä)
koottu 9,9V akku ja 2300mAh ajoajalla. Tällä tarkoitus jatkaa Maganustin uraa ja samoilla kennoilla
crawlerissa. Niistä kolvataan painopisteen mukaan sellaiset, että toimii, vähän MM:ä lainaten.

Joten foff cupissa sitten lisää kokeilua ja toivon mukaan olisi hyviä ratkaisuja, ellei niin otetaan MM:n
säädöt ja jatketaan niillä tämä kausi loppuun.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #174 : 31 Elokuu, 2009, 19:31:50 »
Nyt Mangustin vanteet otettu crawlerista takaisin ja vanteisiin lisätty painot  ;)
Tarkkoja määriä en GT (tm):n tieto-oikeuspykälän 13 mukaan voi kertoa, mutta
sand paw rengasyhtymää lähdetään hieromaan toimintaan painojen kera.

Greenlight Technology on kehittänyt edeltäjästään Sand Paw II:sta kaksi uutta
lapaversiota: Sand Paw III ja Sand Paw IV:n. Huhun mukaan tiimi kokeilee renkaita
tulevassa RFOT:n tiimi cupin päättävässä kilpailussa. Autoon rakennetaan samalla
upouusi lifeakku, johon saatiin verticalhobbyn kautta sponssina kennoja.

Mangusti asettaa loppukauden tavoitteekseen saavuttaa yksi voitto ja sijoittua
Finland Cupissa kauden päätteeksi kolmanneksi!
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #175 : 31 Elokuu, 2009, 20:51:41 »
Rakensin mangustia tässä illalla tovin. Nyt on edessä Sand Paw III:t ja takana SP IV:t.
Akku muuttui 3S:stä 4S:ksi  ;D Joku voi ajatella, sehän on tyystin laiton, mutta eipä ole
lifenä  ;) Nimittäin tuon kanssa pystyy sen verran pelailemaan, että jättää voltit alle 13V,
modissahan akun (akusta mitattuna) voltit saa olla maksimissaan 13V ja tuossa ajelin
12,8V tehoilla: tuloksena hubi hajosi sekä ylhäältä, että alhaalta, servohorni räjähti palasiksi,
mutta auto liitää ja lujaa!

Foff Cupissa todennetaan sitten tehoja ja uusia renkaita, nyt näyttää kieltämättä herkulliselta  8)
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Myyrä

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 26
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #176 : 31 Elokuu, 2009, 22:07:45 »
Mitkäs ihmeen sähellykset noi sand paw III ja sp IV?? Laitas kuvaa tulee renkaista.

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #177 : 31 Elokuu, 2009, 22:29:00 »
Vielä salaisuus... selviää viikonloppuna  ;)
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN

Penguin

  • FOFF Competitor
  • ******
  • Viestejä: 776
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #178 : 01 Syyskuu, 2009, 01:20:03 »
Oletkos testannut tuota lataamista todellisuudessa? Testailin tässä muutaman tunnin yhdellä kennolla ja 5 A latausvirralla vain menemään vajaat 50 mAh kennon, kun jännite oli jo yli 3,3 V. Keskeytin latauksen ja jännite laski reiluun 3,2 volttiin eli 4S olisi sillä juuri laillinen. Ongelmana vaan että se on ihan tyhjä.



Yllä olevasta kuvasta näkee kuvaajista se perusperiaatteen miten LiFePO4-kenno latautuu ja purkautuu. Latauksen alussa jännite nousee voimakkaasti noin nimellisjännitteen tasolle, jopa yli. Aivan latauksen lopussa kun kenno täyttyy jännite lähtee taas voimakkaaseen nousuun, joka muuten päättyy pudotukseen nollaan jyrkjästi, jos kennon lataamista vain jatkaa. Se kuolee kerralla. Purkaessa sama käyrä on periaatteessa toisinpäin. Alussa pudotus on jyrkkä nimellisjännitteen tasolle ja vasta kun kenno on lähes tyhjä, romahtaa jännite sen alapuolelle.

Tämä taas tätä teoriaa, odotan mielenkiinnolla kokemuksia miten tuo onnistuu käytännössä vai onnistuuko.

Pudotin latausvirran 1 A:iin ja sain ladattua kennoon 150 mAh. Katkaistessa jännite oli melkein 3,4V ja laski siitä hiljalleen niin, että nyt 5 minuttia latauksen jälkeen kennon jännite on 3.25V (kisalaillinen). Edelleen vaan ongelmana, että kenno on lähes tyhjä.

Edit: sokeus taas iski eli kokeilit jo. Paljonko saat menemään 2300 mAh akkuun, jos jätät jännitteen enintään 13 volttiin? Pitää varmaan huomenna testata jollain muulla kuin optimi LiFe-ohjelmalla tai sitten pitäisi säätää siihen katkaisujännite alemmas.
« Viimeksi muokattu: 01 Syyskuu, 2009, 01:23:51 kirjoittanut Penguin »
Autorata.com - RC Formula Offroad Racing Team
Membre de la Federation Internationale de l'Automobile

Hadesbear

  • RFOT
  • Foff Guru
  • ******
  • Viestejä: 6540
  • www.rc-foff.net
    • Rc Formula OffRoad
Vs: Mangusti (Axial AX10)
« Vastaus #179 : 01 Syyskuu, 2009, 11:16:53 »
Mitään en ole vielä lataillut, eikä tarkotus ollukaan välttämättä lataamisen uhalla jättää noihin voltteihin.
Nyt ajossa oli kaks pakkaa, joista pystyy pienellä volttimittarilla mittaamaan voltit. Akuilla oli jo ajettu,
joten eivät olleet täysissä tehoissaan. Vielä vaatii kokeiluja, että saa finland cupia varten lailliseksi,
mutta kokeilemalla se paremmin selviääkin.

Noita kennojahan on kopioitakin ja omat kennot ei lataa yli 3,6V, eli en koskaan ole edes nähnyt nousevan
siitä korkeammaksi, sen jälkeen ei kyllä tee hyvää akulle. Sen tiedän, että voi antaa purkautua jopa 1,8V
ilman että kenno vahingoittuu.

Pitää piruuttaan kokeilla tolla e-stationilla softan kanssa, että miten lataa kennoja ja pystyykö sitä lataamaan
13V valmiuteen vai viedäänkö akut ajamalla sitten laillisiksi. Jos tuntuu mahdottomalta, niin otetaan 3S käyttöön.
Saku Sarka, RFOT, PNC, FIN