Kisa meni loppuakohti vahvemmalla sävelellä. Ekat kolmepätkää autossa ei tuntunut olevan potkua ollenkaan. Ei ollut toivoakaan kiivetä pystyjä ylös. Ihan kun ois ajanut 3S:llä. No oma vika kun en tarkistanut ostetun MMM noparin asetuksia. Nyt täytyykin kaiveilla kaapeli esiin että saan vehkeen nollattua. Josko kaasukäyrästä löytyisi vikaa. Tosin vika saattoi myös olla toisessa akkusarjassa.
No nopeus menikin sitten jo hiukan paremmin vaikka kämmäsinkin parissa kohtaa, autossa tuntui paukutkin palautuneen akkujen vaihdon/yleisen säätämisen avulla. Meinasin tosin jättää leikin kesken, kun auto kellahti katolleen nopeusjaksolla. Mutta ihme kävi ja palasi pyörilleen, pienen kikkailun avulla. Joten ihmettelen vieläkin että mitenkä onnistuin ajamaan nopeimman ajan vaikka katollaankin vietin aikaa jonkin verran.
Videota jos nopeudesta saisi niin kiitollinen olisin.

Loppupään pätkillä haittasikin lähtöpaikka hiukan kisaa, mutta niinhän se joskus arpa osuu kohdalleen.
Mutta 4 sija alun huonon fiiliksen jälkeen oli hyvä palkinto.
Vielä kerran kiitos Penquinille radion lainasta. Kotona toimivat taas yhtä hyvin kuin ennenkin. Ihme vekottimia...