Lopultakin tuli ripustettua sähköt paikalleen ja testattua auton toimintaa.
Toistaiseksi on ihan vakio, mitä nyt etupuskuri lensi jo mäkeen ja uutta pukkaa tilalle, kun vaan
ehtii vähän peltiä taivuttamaan. Diffipukkia käänneltiin moottorin saamiseksi edemmäs ja autoa
punnittiin eri asetelmissa. Lopulta todettiin että Hong Norin tehtaan valitsema asetelma tuntuu
parhaalta, kun samalla autolla halutaan ajaa myös radalla. Painoa saisi kyllä foffia varten siirrettyä
jonkin verran edemmäs vähän kikkailemalla ja osia vaihtamalla, mutta nyt mennään tällaisella
kompromissilla.
Kahta ei vaihdeta ja toinen niistä on Traxxas. Velineon vaikuttaa ensimetrien perusteella oikein
hyvältä koneelta tähän autoon ja aika näyttää kuinka oikeassa tuntuma lopulta on. Myös ohjausservo
tulee Traxxasin tallista ja hyvin tuntuu tehtävänsä tekevän.
Se toinen on Hobbywing, jonka noparin kanssa tuli jo lievää säätöä, kun pakki ei meinannut suostua
mitenkään toimimaan kunnolla. EPA-säätöjen kanssa se saatiin toimimaan, mutta varmaan pitää vielä
ihmetellä noita säätöjä ja kalibroida tuota eri säädöillä. Toinen vaihtoehto voisi olla ajaminen crawler-
asetuksilla ja käyttää jarruna drag brakea.
Edit: Rykii muuten tämänkin vähän kun hiljaa yrittää lähteä, mutta syy siihen on tiedossa ja se on
tuo moottori. Sillä vaan ei voi lähteä kovin hiljaa.