Nyt pientä tarinaa viikonlopusta:
TO:Torstaina oltiin montulla kaivamassa rinteitä. Kuin ihmeen kaupalla ajoitus meni kohdilleen ja saati kaivurikuski kaivamaan meille vähän ajokelpoista maastoa. Sliden kanssa siinä sitten annettiin jonkilaisia ohjeita kuskille, ja kyllä lopputulos miellytti jo torstaina. Paljon kinkkisiä paikkoja oli luvassa MM kisoihin.
PE:Perjantaina saavuin montulle puoli kolmen aikaan ja saman tien aloin ratoja rakentelemaan. Pirun komealta näytti ilma perjantai ehtoona. Radat saatiin valmiiksi perjantai iltana sliden, DC:n, softyn ja lampaan astuttua kuvioihin ja kaikki näytti erityisen hyvältä. Katokset saatiin myös pystyyn hyvissä ajoin. Onneksemme saatiin vielä 1/1 kuskin bussi yöpymiskäyttöön kaikilla herkuilla - ei olisi paremmin voinut oikeastaan mennä. Illalla vielä ihailtiin 1/1 kalustoa ja omaa kisapaikkaa.
LA:Lauantai-aamu sarasti lämpimänä ja siinä puoli seitsemän aikaan lähdin viimeistelemään ratoja. Sitten saatiin vielä autot kuntoon ja väkeä rupesikin saapumaan paikan päälle. Ensin pnm, sitten tuunari jota seurasivat Penguin, Pauljr, Tino ja brassivahvistus Eduardo. Maximuskin saapui vähän ajan kuluttua isänsä kanssa hopeisella nuolella montulle. Jännitystä kyllä piisasi ennen kisaa.
Sitten saatiin pikkuhiljaa 11 aikaan modi käyntiin, joka lähti etenemään tasaisissa merkeissä. Toisella jaksolla rupesi jo eroja syntymään ja muusta joukosta erottuivat selvästi Toxo, Ahmiont ja Mangusti. Mangusti oli ensimmäisenä päivänä ilmiömäisessa iskussa kun kuski vaan somppasi menemään ylöspäin. Ensimmäisen päivän jälkeen modissa oli seuraavanlainen tilanne:
1.Ahmiont - 1030p
2.Mangusti - 930p
3.Toxoplasma Condii - 900p
4.Lochness Monster - 530p
5.Viikinki - 480p
6.Kid Willys - 470p
7.Panther ja Pikku-Pastori - 460pPikku-Pastorilla oli ongelmia (taas) vetareiden kanssa ja Pantherin ajo oli launtaina vielä hakevaa, mutta kuten näkyy Ahmiont oli ottaunut tukevan johtopaikan ja kaksikko Toxo ja Mangusti saalistivat pientä Ahmattia muutaman korttelin takaa-ajo matkalta. Softy oli noussut neljännelle sijalle upealla suorituksella. Tiukalta näytti myös taaka olleiden tilanne.
Unlimited saatiin käytiin 1/1 autojen tauolla ja yleisöäkin virtasi todella paljon katsomaan meininkiä. Ensimmäinen pätkä oli todellä näyttävä ja suhteellisen helpohko vaikkakin vain kaksi autoa saalistivat täydet pisteet. Pieni kärkiporukka rupesi päivän päätyttyä tastakin joukosta erottautumaan, mutta ei mitenkään merkittävästi. Omalta kohdalta kolmosjaksolla kävi kehnosti kun vahna kunnon kiinamosa kertoi haluavansa muiden rikkinäisten kiinalaisten sekaan juhimaan. No, kiitos pnm:n sain uuden koneen neljospätkää varten. Tässä tulokset lauantain osalta Unlimitedistä:
1.Kanttori - 1070p
2.Helltoy - 1010p
3.HocusPocus - 970p
4.Bullit - 950p
5.Nightslayer - 940p
6.Revolution (JE) ja Revolution (PT) - 820p
8.Painkiller Jane - 720p
9.Red Devil - 630p
10.Revolt (TT) - 550p
11.Power Ranger King Lightning Eleven - 440p
12.Revolt (EDdJ) - 250pEli hyvin kutkuttava tilanne oli myös Unlimitedin osalta lauantain jälkeen. Ja vaikeat radat eivät asiaa ainakaan helpoittaneet. Ulkomaalaiset pitivät silti perää
Lauantai-ilta jatkui illan vieton merkeissä ja yön aikana jostain syystä jengi kertyi Pasin katoksen alle. Helkutin hyvää läppää lensi yön aikana ja jengi oli kyllä aika hyvissä jo 12 korvilla kun ite lähdin bussille päin. Kertokoot lisää jos uskaltavat
SU:Sunnuntai-aamu oli huomattavasti edeltäjäänsä kosteampi. Puoli kahdeksan aikaan lähdin tekemään nopeusjaksoa, kun muut olivt selvästi siihen kykenemättömiä
. No olin saanut nopeusjakson valmiiksi, niin taustalta pilkotti aina iloisen ja pirteän näköinen Timp.. eikun tuunari. Vähän jengi otti loiventavaa ja saatiin taas päivä käyntiin
Modified luokka saatiin hyvissä ajoin alkamaan ja nopeusjaksolla siis aloitettiin. Nopeimman ajan nappasi jälleen kisaa johtava Ahmiont. Mangusti viipyi radalla sen verran pitkään, että teki voittomahdollisuuksistansa pykälää haastavammat kerta heitolla. Toxo pysäytti kellon sekuntia hitaampaan aikaan kuin Ahmiont, joten alkoi näyttämään siltä, että jo FinCupista tuttu kaksikko ratkoisi tämän pelin. Seuraava pätkä ei oikeastaan muokannut tuloksia millään tavalla. Samoin näytti loput menevän, ne vain ajettiin. Pari valopilkkua nousivat kuitenkin hurjaa tahtia takaa eli Panther ja Pikku-Pastori. Maximus oli selvästi saanut jo tuntumaa ajoon ja saikin hyvin hilattua sijoituksia ylöspäin. Pikku-Pastori taas nousi kun autosta ei tällä kertaa hajonnut mitään. Viimeisellä jaksolla johtajaan oli matkaa Toxolla 120 pistettä ja vaikealta näytti kun oli kuitenkin suhteellisen helppo rata kyseessä. Kyllähän siellä Ahmiont vielä yhden pakin otti, mutta sekään ei estänyt Ahmiontia nappaamasta sitä uransa suurimpaa, eli maailman mestaruutta. Tässä vielä tulokset pisteineen:
1.Ahmiont - 2110p
2.Toxoplasma Condii - 2018p
3.Mangusti - 1600p
4.Pikku-Pastori - 1284p
5.Panther - 1140p
6.Viikinki - 950p
7.Lochness Monster - 777,5p
8.Kid Willys - 652,5pLochness Monster ja Kid Willys putosivat taakseppäin suurimpana syynä nopeusjakso. Upea kisa oli, ehkä ei kärkikolmikon kannalta kovi hodokas loppu, mutta sitä se ylivoima teettää
Unlimited saatiin myös käyntiin hetken modfied luokan jälkeen. Brasilias vahvistus Eduardo jäi pois toiselta päivältä, mutta saatiin silti hienosti ennen 1/1 foffia kuski jostain muusta maanosasta kuin euroopasta. Kiitos siitä hänelle! Helltoyssä oli edellisen päivän nelosjaksolla palanut Mambasa moottorin piuhat ja aamulla vaihdettiin Lochnessista uutta Mambaa. Se teki saman tempun, joten varavara sähköt otettiin käyttöön joku killeri MGM nopari ja 1100kv kone 10 pinionilla. Vauhdista oli hieman pulaa 4S:llä.
Joka tapauksessa tästäkin luokasta aloitettiin nopeusjaksolla ja kaikkien yllätykseksi Penguin otti Revolutionilla komeasti nopeimman ajan. Edes niemikko ei aivan kyennyt vastaamaan tähän aikaan. Pöly oli paha este monilla jaksoilla auton näkemiseen, mutta nopeusjaksolla se vain korostui. Kutosjaksolla nähtiin upeita hyppyjä josta tauolle tullut yleisö sai taas nauttiä täysin siemauksin. Mieleenpainuvimmat varmasti olivat Painkiller Janen ja Bullitin loikat. Tosin mieleen painui muutakin siltä jaksolta. Nimittäin korvissa soi vieläkin Nightslayerin takadiffin murskaantuminen. Ja siinä vaiheessa todettiin, että nyt mestarit menivät vaihtoon. Seiskajakso toi vielä lisää dramatiikkaa kun Revolutionista paloi servo. No ratkaisuja tehtiin tiuhaan tahtiin kärkipään osalta ja monellakin kuljettajalla oli vielä mahdollisuudet maailman mestaruuteen. Kärkijoukoissa majalivat pnm, tuunari ja niemikko. Viimeisellä jaksolla pnm kaatoi 150 pisteen tolpista alas ja teki tällä tavalla niemikolle paineet joka ajoi viimeisenä ja päälle pääseellä suorituksella olis maailman mestari. No päälle se ei tällä kertaa riittänyt ja sen näemme näistä tuloksista:
1.Kanttori - 2098p
2.Bullit - 2026p
3.HocusPocus - 1882,5p
4.Nightslayer - 1780p
5.Revolution (JE) - 1720p
6.Painkiller Jane - 1714p
7.Helltoy - 1530p
8.Revolution (PT) - 1385p
9.Red Devil - 1180p
10.Revolt (TT) - 1080p
11.Power Ranger King Lightning Eleven - 782,5p
12.Revolt (EDdJ) - 250pTodella tiukka kisa loppuun saakka ja dramatiikaltakaan ei todellakaan vältytty. Daniel Virosta ajoi vakiopituisella Summitilla, joka heti jo osaltaan selittää sijoitusta. Mukavaa kuitenkin, että saatiin Virolainen mukaan. Kanttorille siis ensimmäinen voitto ja mitä makeimmassa paikassa! Onnitteluni!
Sitten oli enään vuorossa yhden luokan vääntö, johon saapuivat sunnuntai aamuna kaksi soturia lassi ja artsi. Radat olivat hetken Unlimitedin kisan jälkeen valmiina ja autot olivat säädöissään. Nopeusjaksolla aloitettiin taas ja autokannasta sen verran, että paikalla oli 4 Honkkaria, ja yhdellä ajoi kaksi kuskia sekä Askon Savage mustana lampaana joukossa.
No noepudella siis aloitettiin ja kovaa siellä mentiikin. Lassi kirmasi nopeimman ajan, mutta tolppia mahtui ihan kivasti matkalle mukaan. Ensimmäisellä jaksolla oli heti haastetta ja niemikko Road Runnerilla 340 pistettä ottaneena vain kasvatti johtoasemaansa. Lassi seurasi hyvin. Kolmas jakso tarjosi jälleen uuden käänteen kun niemikko kippasi 150 pisteen tolpilla ja Asko vuorostaan lähti johdattamaan porukkaa kärkimiehenä seuraavalle jaksolle. No siellä olikin sitten todellista vuoren valloitusta, mulle ei kertynyt tolppia joten otin sitten itse vuorostani kärkipaikan haltuun. Toiseksi viimeisellä jaksolla mulla sitten vuorotaini meni ilmanputsari tukkoon ja meno tussäsi 170 pisteeseen. Sieltä sitten vanha konkari niemikko otti kärjen pitäjän paikan. Ennen viimeistä jaksoa neljällä kuskilla kuudesta oli täydet saumat kilpailun voittoon. Lassi lähti ja nappasi 280 pistettä, niemikko otti jälleen tutun turvallisen etukautta ympäri taktiikan ja näin joutui heittämään haaveet mestaruudesta. Takaa tullut artsi kuitenkin säväytti ja hyppäsi komeasti päälle 340 pisteen suorituksella. Asko selvisi Savagella hieman pidemmälle kuin mikko, mutta jäi loppujen lopuksi käännöksessä jumiin. Näin ollen Lassi johti kisaa, ennen omaa vuoroani. No, siinä sitten Teijon kanssa koitettiin käynnistää ja tulppahan sieltä irtosi ja lähdin juoksemalla varkolta hakemaan avainta. No takaisin tullessani tuomari totesi kylmän viileästi, että 300 pistettä tarvitaan voittoon ja, jos saat 280 olet neljäs. Sepä ei paineita jostain syystä helpottanut ja heitin unelmat mestaruudesta alitajunnan syvimpään kolkkaan. No radalla lähti menemään hienosti, mutta pudotuksen jälkeen meinasi käydä samoin kuin Askolle, eli jäädä jumiin pieneen mäkeen. Mutta eipä käynyt ja loppuun lähdin täysillä hakemään hyvää linjaa ja sieltä se vaan ihmeen kaupalla ponkaisi 340 pisteeseen. Tässä vielä tulokset:
1.Pink Panther (SS) - 1582p
2.Dragon's Whisper - 1540p
3.Savage - 1530p
4.Road Runner - 1524p
5.Contender - 1380p
6.Pink Panther (TJ) - 1018,5pSiinä oli nyt noin karkeasti ottaen viikonlopun tapahtumat
Onnea vielä itselleni, Pekalle ja Oskulle!