Modified:Modille saa autojen koon vuoksi näyttävät ja haastavat radat. Tiukan kilpailun jälkeen tilanne on tämä.
1.Ahmiont - Vihdosta viimein jotain suurta modified luokassa. Nälkä on ollut kova ja se palkitaan. Auto toimii kuin unelma ja kuskin paineet pysyvät visusti unlin puolella. En laittaisi rahaa auton puolesta, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä.2.Pikku-Pastori - Toxon kauhuepisodin siivellä PP kierähtää toiselle sijalle ja pysyy siinä koko kilpailun ajan. Uhkaa Ahmiontia tasaisesti n. 100 - 200p erolla koko kilpailun ajan.
3.Toxoplasma Condii - Totaalinen katastrofi. Heti kilpailun alussa yleisön tuomat paineet pilaavat yhden pätkän ja pian tulee tekninen vika. Auto ei ehdi ajoissa radalle, jolloin sen yli sääntöjen mukaan hypätään - ei kompromisseja eikä protesteja. On lähellä jo ettei TC lopeta ja lennä yleisön joukkoon, mutta jokin saa sen vielä jatkamaan. Ensimmäisen päivän viimeisen jakson täydet pisteet huippusuorituksella antavat TC:lle uutta intoa. Joukon perältä nousee sunnuntaina upeasti kolmen joukkoon.4.Mangusti - Ei ole vieläkään Mangustin aika nousta korkeimmalle korokkeelle. Eikä oikeestaan millekään korokkeelle. Viime MM-kisojen toinen joutuu nyt tyytymään neljänteen sijaan. Ei johdu renkaista vaan paineista.
5.Viikinki - Viikinki on tauon jälkeen kovassa vireessä. Hienoja suorituksia tulee lukuisia, vaikka osa suorituksista jääkin pätkän alkutuntumaan.6.Kid Willys - Käpy ensi kertaa isoissa skaboissa komeasti kuudenneksi.
7.Panther - Liian vähän treeniä modissa. Ratojen teknisyys yllättää.8.Lochness Monster - Yleisö kutittaa joukon nuorinta liian paljon ja auto heilahtelee radalta komeiden kaatojen ja kiinnijuuttumisten merkeissä. Hyvää vääntöä kuitenkin.
Unlimited XP:Tämän vuoden parhaat XP radat. Juuri sopivat tälle luokalle, eikä näyttävyyttä puutu!
1.Contender - Artsi kohottaa vihreän vasaran ja näyttää muille, kuka tätä luokkaa koviten hallitsee. Ehkei kaudella mutta tässä kilpailussa Artsi iskee muille luun kurkkuun. Aivan käsittämättömän viileästi ajaneena ylivoimainen voitto.2.Road Runner - niemikko on toiseksi, mutta ei tyytyväiseksi. Voittoa tavoteltiin täysillä. Artsin viileys yllätti ja riskienotto johti virheisiin. Selvä ero artsiin, mutta niukka voitto Lassista. Sydäntä lämmittää kuitenkin kaunis sija unlissa ja pallillakin hymyilyttää. Ei nää kisat niin huonosti mennytkään.
3.Dragon's Whisper - Lassi pitkän tauon jälkeen puskee itsensä kolmanneksi. Väliin näkee että touchi on hukassa, mutta lopussa korjaillaan hyvin alun kömmähdyksiä. Niukka ero Road Runneriin ja vieläkin niukempi Samun ohjastamaan Pink Pantheriin.4.Samu Sarka...Pink Panther - Näissä kisoissa polttiskuskit vetävät pisimmän korren. Ei ole pitkiä anteeksiantavia ratoja, vaan puhdasta sähkökuskin helvettiä teknisillä XP radoilla. Hyvin Samu kokoaa itsensä, mutta ei millään riitä tällä kertaa korkeammalle.
5.Savage - Asko vihdoinkin kisaamassa isommissa kisoissa. Kokemattomuus näkyy ja maksaa sijoja, mutta koviakin suorituksia nähdään. Vähän vielä tsemppiä ja sitten ollaankin palkinnoilla.6.Teijo Lehtonen...Pink Panther - Tämä auto jakaa kunniaa vain yhdelle. Toistaiseksi nopat ovat osuneet Samulle. Teijon suoritusten aikana osuu moottorin sammuminen, väännön loppuminen tietämättömästä syystä sekä renkaan irtoaminen. Mahdollisuus olisi ollut jopa kolmen joukkoon ilman näitä epäonnen vitsauksia.
Unlimited:Uskon aikaisempien kokemusten perusteella, että unlimitediin tulee keskimäärin helpot radat edellisiin FinCupin kisoihin nähden.
Tai sanottaisiinko paremmin, että kaikki kuskit ovat niin pirun hyviä, ettei ratojen vaativuus tule esiin
.
Tämän vuoksi tulee paljon korkeapisteisiä suorituksia ja mokaukset (paineiden alla tai muuten) maksavat todella paljon.
Tarkotus ei ole tehdä ratoja, joita mikään auto ei pääse varsinkaan nyt, kun on yleinen näytös samalla.
Toisaalta radantekijät pyrkivät mahdollisuuksien mukaan tekemään radoista todella haastavat viime vuoden tapaan.
Viime vuonna tilanne oli vaan toinen, koska käytännössä pari autoa ylsi muut suorituskyvyssä.
Tällä hetkellä kaikki autot on niin tasaväkisiä, ettei pysty sanomaan mitään varmaa.
1.Bullit - Mikko on yleisömiehiä. Entiset kokemukset yleisön edessä ajamisesta palkitaan. Ei paineiden aiheuttamia virheitä, vaan puhtaita suorituksia ja niiden avulla voitto.2.Helltoy - Varmaa ajoa uusin välityksin. Pienet radat joissa ei kierroksia tarvitse ylenmäärin. Sopii Helltoylle. Taistelee Mikon kanssa voitosta.
3.HocusPocus - Voitossa kiinni kunnes taas kahdella viimeisellä pätkällä tulee paineiden aiheuttamat munaukset. Tällä kertaa sijoituksia ei putoa kuin kaksi ja pääsee pallille.4.Janne Edelman...Revolution - Sanottaisiinko että tässä porukassa todellinen yllättäjä. Nousee ohi kahdeksasta muusta autosta kirien itsensä neljänneksi. HocusPocukseen on matkaa, mutta Kanttori tulee vanavedessä. Suuria virheitä ei tule ja tasaisella ajolla neljäs.
5.Kanttori - Kanttori ajaa hiukan alakanttiin. Muutamasta alun huippusuorituksesta huolimatta virheet maksavat liikaa. Toinen päivä on yhtä painajaista. Ensin tekninen vika ja seuraavalla pätkällä porteista ohi pätkän alkupuolella. Täten viides sija.6.Nightslayer - Paineiden tuomat virheet vievät sijoja silmissä. Viime vuoden katastrofi toistuu, mutta ei ainoastaan ensimmäiseltä pätkältä surkeita pisteitä, vaan koko ensimmäinen päivä menee penkin alle. Sunnuntai menee jo paremmin, mutta tässä vaiheessa ei enää saa eroa kiinni.
7.Power Ranger King Lightning Eleven - Viron vahvistus vuoden tauon jälkeen palaa tositoimiin. Hienosti ajettu seitsämänneksi tässä porukassa!8.Painkiller Jane - PJ tekee pari todella pahaa virhettä ensimmäisenä päivänä, jotka pilaavat koko kisan. Kaikki kariutui näissä kisoissa paineisiin, mutta lauantai-illan telttailut (mukava sää, rc-porukka ympärillä, makkaran grillausta sekä syömistä) saavat kuskille niin hyvän nautinnon, että se iloitsee mistä tahansa sijasta. Pääasia on ajaminen sekä vihreän teknologian eteenpäin vieminen!
9.Pauli Tikkanen....Revolution - Yleisön tuomat paineet ovat liikaa. Hyviä suorituksia on toki joukossa. Taistelee PJ:n kanssa sijoista 8 ja 9.10.Red Devil - Hyvin menee kunnes auto jämähtää pätkälle. Surkupisteet ja korjausta. Seuraava pätkä menee hyvin, mutta sen jälkeisellä jokin autosta sanoo viimeisen kerran "EI". Siihen päättyy Red Devilin kilpailu kuitenkin hienosti kaksinumeroiseen lukuun.
11.Tino Tikkanen..Revolt - Revoltien taistelu jonka TT voittaa.12.Eduardo Domingues de Jesus...Revolt - Suomen olosuhteet eivät lämmitä brassia kisaiskuun. Näin 12 sija.
13.Free Willys - Ei aja kuin pari pätkää muiden 1/1 kiireiden vuoksi.