Tänään ajettiin Dark Crusher Cupin 8 kisa ZT:n kanssa kangasalan legenda HillStagella.
Autona tällä kertaa vain Hadesbear, mutta ajoin Routaneidolla samalla modiratoja treeninä.

Hadesbear ja Routaneito valmiina HillStagen haasteisiin. Renkaina Pnesh F01 ja Sand Paw laparenkaat.

Rinteet ovat suurikokoista "hiekkaa" ja jyrkkyyttä riitti.

Ajolääniä on, mutta vain puulaakikisoihin kelpaavia ajomaastoja, haastavaa silti ja legendaarista!

Omalta osalta olen todennut Pnesh F01:t paremmiksi tälläisellä alustalla kuin Pnesh F03:t.

Hiekka oli karkeaa ja kovaa, mutta rikkoutui kuitenkin auton tai parin siitä ajaessa.

Kisaileva kolmikko: Toxoplasma Condii ja huomatkaa renkaat, ZT on tehnyt oman versionsa V Productionssin
Pnesh F03 laparenkaista! Hadesbear Pnesh F01 laparenkailla ja Routaneito haastamassa modeja modiradoilla.

Merkit unohtu kotiin, joten paluu antiikinajalle oli tapahtunut, merkit vasten taivasta


Välillä merkkejä ei edes erottanut rinteestä, mutta kisat saatiin silti ajettua.

Oma kolmikkoni putsautti renkaansa "suuressa märässä harjassa" eli nurmella.

Hadesbear jatkaa testailua ja pyrkii kehittymään eteenpäin, odotellen ensimmäistä FinCup voittoa.
Kisa meni omalta osalta parilla jaksolla päin jotain syvää uraa, mutta onneksi ko. cupissa hienoinen johto edelleen,
joten tälle oli vara. Silti kaksi kaatoa menivät kuskin piikkiin, mutta sain treenattua pahoja välinousuja, joissa
kehitin omaa tuntemusta kaasusormelle, että tietää miten ne ajetaan. Tuppaa RFOT:n treenailut aina olemaan
kisoja, ei me ajeta koskaan bashailureenejä, vaan kisat on meille reenejä, mutta paljonko niistäkin ollut apua?

Auto toimi hyvin ja Pnesh F01 tuntuivat toimivan, vaikka vanne halkesi = nyt liimattu loctitella ja ei vispaa mitenkään
oudosti, vaan toimii hienosti. Tällä jatketaan ja katsotaan mitä kokeiluja saadaan tehtyä vielä itse Finland Cupin
seuraavaa osakilpailua.