|
Hadesbear
|
 |
« on: March 11, 2012, 01:40:35 PM » |
|
RatalinjaKokeilukäytössä on uudenlainen tapa rajata pääasiassa rinteen alareunoja, jotka on toteutettu pitkään jalanpiirretyllä viivalla. Kokeilujärjestelmässä käytetään simppelisti entisiä kuolonkeltaisia tolppia tukipisteinä itse linjanauhalle. Nauha on biltemasta hankittu 20m mittanauha, joka tuntuisi riittävän aika kivasti erilaisten kokeilujen perusteella, tässä hieman näyttöjä:  Normaali tilanne, jossa jaloin olisi soikio piirretty rajaksi. Uudessa mallissa parit tolpat ja nauhaa. (huom. kevätmaa on vielä kovaa, eli kiinnitys ei vielä onnistu 100%) Myös normaali tilanne, joskin tässä nauhalinja olisi normaalisti maassa, mutta kokeiluna laitettiin vähän korkeammalle, eikä vaikuttanut suorituksiin, kuin psyykkisenä haamulinjana. Huomaa myös päädyssä on ohjattu rataa eli ei voi lähteä kiertelee, vaan linjaus pakottaa nopeaan kääntämiseen. Sekään EI kuitenkaan verottanut tuloksia.  Hieman laatikoidusti rajattu alue, tilaa paljon, mutta nauha selkeyttää merkittävästi rata-aluetta.  Myös laatikoitu, mutta vielä laajemmin ja tässä 20m kela, eikä vielä loppunut.  Parhaimmillaan rajanauhaa voi käyttää vaikka keskellä rataa luoden x-kohtaan jännitystä. On vielä todettava, että nauhat eivät vielä ole parhaimmillaan juuri sen takia, että vasarallakaan tolppia ei saanut maahan ja ellei tukipilari tue on nauhan kireäksi vetäminen yksi mahdottomuus. Eilisessä kisassa nauhat kuitenkin pysyivät paikoillaan, eikä linjarikkoja tainnut tulla yhtä-kahta enempää. Jahka kevät etenee ja maa pehmenee, niin saadaan tosissaan kiinnitettyä ja ratalinja samalla kireälle. Se mihin ratanauha on alunperin suunniteltu on juuri rinteen alaosan rajaaminen. Saisi sen jalkapiirtelyn pois ja tilalle ihan ratanauhan. Mitä tämän asentaminen sitten vaatii? Jos koko 20m nauhan haluaa käyttää alarajana, niin about 10-15 keltaista tolppaa maahan tukevasti ja sitten vain nauhaa vetämään. Hieman eri asioista riippuvaa montako välitolppaa haluaa laittaa, tottakai mitä enemmän sen tukevampi, mutta parikin metriä pystyy helposti olee välissä, kenties enemmänkin. Linjaston purussa ei mene kahta minuuttia enempää, sillä ainakin nyt nauha lähtee tosi helposti kelaamalla (hyvä kelausmekanismi) ja samalla tolpatkin irtoilee jo paikoilta. Mitä hyötyä tästä sitten on?Yksinkertaisesti sanottuna radat selkeytyy merkittävästi, vaikka tätä käytettäisiin vain alalinjoja rajaamaan. Tolppiin kiedottu nauhalinja on perhanasti luotettavampi kuin jalalla piirretty viiva, eikä vain sen takia, mutta kun nuo tekevät radoista vielä hyvännäkösiä! Parhaimmillaan kuten jo eilen testattiin voi rajata sivulinjoja tai vaan tietyn kohdan. Valkoinen nauha erottuu hiekasta myös hyvin ja koko nauhaidea tekee radasta ratamaisempaa. Asennus/Purku, viekö paljonkin aikaa?Pari ylimääräistä minuuttia tottakai tulee radantekoon ja purkuun lisää, mutta omat rajaukseni olen saanut rakennettua/purettua yhteensä 5 minuutissa/rata. Se mitä linjaus tarjoaa naurettavan pienen aikapanokseen nähden on todellakin sen kaiken arvoista ja jahka näitä itsekin tekee enemmän ja oppii miten kannattaa tehdä, niin homma taaas nopeutuu varmasti. Kyseistä ratalinjausta testataan ainakin Foff Cup Kevätkausi 2012 ekat 5 kisaa. Sen jälkeen pohditaan porukalla onko tästä ihan finland cup/mm tasolle toimiva järjestelmä. Tällä hetkellä 20m keloja on 5kpl:tta ja 1x 30m avokela. Todennäköisesti tulen hankkimaan vielä pari 20m lisää ennen foff cupin eastern funnia, niin saadaan tosissaan kokeiltua ja harjoteltua. Kommenttia/kyssäriä saa laittaa, ehdotusta, + ne jotka jo käyttäneet tätä linjatekoa voivat poimia omat juttunsa ja jos jotain korjattavaa/parannettavaa järjestelmässä, niin tänne vaan ja kokeillaan.
|
|
|
|
« Last Edit: March 11, 2012, 02:52:28 PM by Hadesbear »
|
Logged
|
|
|
|
|
tejule
|
 |
« Reply #1 on: March 11, 2012, 05:25:21 PM » |
|
Näyttäs aika selkeeltä ratkasulta ja ei tuu epäselvyyksiä missä raja on.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #2 on: March 11, 2012, 07:11:19 PM » |
|
Näyttäs aika selkeeltä ratkasulta ja ei tuu epäselvyyksiä missä raja on.
Jep, kyllä tuo omalla tavallaan rakentaa radasta aiempaa ratamaisemman, kun rata saa konkreettisesti alaosan ja parhaimmillaan sivu/yläosia, ehkä joskus miltein kokonaan rajatusti. Ei pelkästään se, että nauhaa käyttäisi alalinjana, mutta jos ratamestari näkee hieman vaivaa saa näillä sivujakin / muita osuuksia rajattua oman maun mukaan. Liian tukalaa ei kuitenkaan parane tehdä, ettei mene liian laatikossa ajamiseksi, eli ilmaa ja tilaa, mutta tekemällähän senkin sitten oppii. Myös radalta ulosajot etenkin rinteen alaosissa selkeytyy, kun sen nauhaosuman näkee paljon paremmin mitä hehtaari jalkaviivaa. Tällä tavalla on mahdollisuuksia vaikka kuinka, mutta jatketaan kokeiluja eri kisoissa ja lyödään lopuksi hyvä yhteenveto koko ideasta. Foff Cup Kevätkausi GP5:n jälkeen priiffataan tätä toimintatapa eli toukokuun alussa. Sitten tiedetään paremmin tullaanko finland cupissakin tätä käyttämään.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #3 on: April 06, 2012, 11:59:44 AM » |
|
Foff Cupin GP2:ssa ei päästy kokeilemaan kuin yhdellä radalla uutta rajausta. Edelleen se ei kuitenkaan osoittautunut huonoksi ja nyt maakin oli jo sen verta pehmeää, että aputolpat kiinnitty pikaseen. Kelausnauhat pelaa myös, vaikka loskakeleillä jo ovat koetuksella olleet.
Huomenna Foff Cupin 3 kisassa kokeillaan taas, jos vaan maa sallii, eikä hirveesti lumi estele.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #4 on: April 07, 2012, 07:38:53 PM » |
|
Eipä tarjonnut tämäkään kisa vielä täydellistä mahdollisuutta testata ratalinjausta. Tuli kuitenkin muutama alalinja määriteltyä näillä ZT:n kanssa ja pistin hifistellen tän jakson suhteen, ei liene epäselvää missä saa ajaa?      Tälläsiä ei tietenkään tulla kisoissa tekemään, vaan ne alarajat ja tarvittavat sivurajat pääsiassa ovat tärkeimmät. Toki ei kielletäkkään näin laajaa rajausta, ajallisesti tätä tuli tehtyä varmaan se rontti 5min koko radan rakennus ja vähä vähemmän purku. Tärkeintä noissa rajauksissa on ymmärtää se kuinka tiukaksi niitä voi tehdä. Itse olen modi/sc autoille laittanut linjat vähintään siten, että autolla mahtuu ajamaan hipaisten portin ohitse, eli sitä tilaa tulisi jättää ettei ihan suppuun mene. Mutta kuten kaikessa tämänkin oppii vain kun kokeillaan ja jalostetaan. Ratanauhoista sanottakoon, että nyt 3 kisaa olleet märissä keleissä, sellasta märkää hiekkaa pyyhkineet ja toimivat edelleen täydellisesti. Eivät siis ole moksiskaan hiekasta, vaan kelaus pelaa virheettömästi ja hyvä niin!
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #5 on: April 16, 2012, 12:05:51 AM » |
|
Jälleen tuli tätä kokeiltua säkylässä ja ensikertaa pehmeässä hiekassa. 4/6 jaksoon oli rajaukset tehty ja pelkkä ajofiilis oli merkittävästi (ainakin itsellä) parempi noilla radoilla joissa rajaus oli, kuin radoilla, jossa ei ollut mitään rajoja. Jäi hyvä fiilis tästä tavasta ja sen toimivuudesta, on todellakin selkeä!
Toukokuun alussa tampellassa kokeillaan viimeisen kerran ennen finland cupin alkua. Sen jälkeen RFOT kokoontuu päättämään asiasta tuodaanko tämä uusi tapa ihan yleiseen käyttöön vai ei. Päätuomari ainakin piti kovasti tavasta, joka helpottaa tuomarointia.
Laittelen tulevalla viikolla kuvia rajauksista tässä kisassa.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #6 on: April 16, 2012, 08:31:31 PM » |
|
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #7 on: April 16, 2012, 09:48:44 PM » |
|
Nonniin, on aika analysoida alkukaudella kokeiltua tapaa... vaikka tampellassa vielä tätä kokeillaan sen viimeisen kerran, ennen lopullista päätöstä, mutta siellä tuskin pystyy rajauksia harrastamaan yhtä hyvällä temmolla mitä aiemmissa, joten: Tälle vuodelle kehitetty rajalinjaus on saanut vain positiivistä palautetta kisoissa olleilta. Rajauksen teko ei vie kohtuuttomasti aikaa ja sen purku on todella nopeaa. Ne jotka vielä toteavat, että kestää, niin tottakai kestää about 5min kun teet, mutta se mitä rajaus tarjoaa, on todella vaivan arvoista! Kelat ovat käyneet nyt räntäkelit läpi ja kestäneet sen. Hiekka ei jää kelojen sisälle esteeksi, vaan kelat toimivat edelleen loistavasti. Tuomarointi helpottuu merkittävästi ja siitä saatiin kiitosta päätuomarilta viime kisassa. Rajaus todella toimii kuten toivottiin ja sen käyttöönotto finland cupissa on erittäin todennäköistä. Vaikka yksin kirjoitankin, luulenpa että tähän yhtyy suurinosa, ellei kaikki alkukauden kisoissa olleet, eli rajat ovat erinomainen ja erityisesti SELKEÄ lisä lajille. Finland Cuppiin tullessa on kuitenkin muistettava se, että se on suurimmalle osalle vieras ystävä. Se vaatii hetken totuttelua, mutta mielelläni opastan jokaista ratamestaria sen järkevässä käytössä. Liika rajaus ja ylimahdottomat rajaamiset tappavat ensinnäkin ajofiiliksen ja tekevät ajamisesta yhtä helvettiä, sitä ei haluta. Se mikä kuitenkin tulee pitää yllä on se seikka, että rajalinjoja käytetään jokaikisessä radassa. Emme voi jättää yhtä tai kahta tekemättä ja sopia siihen jalkaviivaa, se on rajaviiva tai rajaton rata. Perusideana tätä luotaessa oli se minimi, että tämä korvaisi rinteen alarajan. Ei siis ole pakko tehdä sivurajoja tai muita, vaan korvata se ennen jalalla piirretty viiva parilla hassulla tukitolpalla ja 20m kelalla, selkeyttää uskomattoman paljon! Melkein 100% varmuudella tiedän sanoa, että tätä kokeillaan kauden avauksessa ja siellä sitten yhä useampi voi antaa kantansa sen toimintaan. Voi olla, että ratoja tekee moni, mutta rajaukset hoitaa ne, joilla on siihen kokemusta/auttaa ratamestaria sen tekemisessä. Uskon vankasti, että tästä rakentuu lajille kauan odotettu tukipilari, kun saadaan rata RADAKSI, eikä kuuden porttivälin villiksi länneksi. Sitä ei tajua ennen kuin näkee oikeasti, mutta linjat tekevät todella, todella paljon hyvää ja voisi sanoa, että radasta tulee jopa kaunis!  Vielä yksi kisa kokeillaan, sitten RFOT kokoontuu tekemään päätöksen rajalinjauksen tuomisesta yleiseen käyttöön.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #8 on: April 21, 2012, 08:11:29 PM » |
|
Yksi kela hankittu lisää, nyt sisäkeloja tasan 9kpl:tta eli suunnitellusti jokaiselle luokalle 3. Ideaalia on rakentaa radat kisoissa siten, että ekat 3 jokaiselle luokalle, joissa tulee linjausta käyttää. Sitten radat 5-6 ja nopeuden voi tehdä (miten merkit) riittää ja linjaukset kerätään radoilta 1-3, -> siirto 5-6 jaksoille.
Jahka saadaan ensikuun alussa ajettua vika kisa ennen finiä, kootaan ratalinjauksesta asiat yhteen.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #9 on: May 06, 2012, 09:12:43 AM » |
|
Muutama kuva eiliseltä kisalta ratalinjauksista:     Pahoittelut huonosta laadusta - videokamera ei ole tehty valokuvaukseen, mutta idea lienee selvä. Jälleen ratalinjat tarjosivat selkeyttä ajamiseen. Ei ole tarvinnut pariin viime kisaan tuomaroida sitä onko auto radalla vai ei. Linjaosumiakaan ei ole kuitenkaan tullut mahdottoman paljoa eli linjaukset ovat olleet siedettäviä, mutta samalla haastavia. Nyt kootaan niistä kisoista missä linjoja on käytetty pienimuotoinen tiivistelmä ja tehdään päätös tuleeko rajalinjasta RC Formula Offroadin uusin muutos ja nimenomaan positiivinen, selkeyttävä muutos.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #10 on: May 07, 2012, 08:10:57 PM » |
|
Ratalinjoja on käytetty tänä vuonna neljässä kilpailussa - kuudesta. Kahdessa muussa niitä ei käytetty lumen takia. Ratalinjan perusidea on poistaa jaloin piirretty ratalinja, jossa se onnistuu enemmän kuin hyvin. Alunperin tätä ideoidessani ajattelin, että kunhan alalinjat saadaan rajattua, niin se olisi jo tosi iso etu ja tuomaroinnin helpotus. Näiden neljän ajetun kilpailun aikana linjoja kuitenkin kokeiltiin enemmänkin ja idea kasvoi. Parhaimmillaan ratalinjoilla voidaan vaikuttaa radan ajorytmiin, mistä haet linjasi, millaisia valintoja teet? Nämä neljä kokeiltua kisaa ovat antaneet aivan uuden perspektiivin katsoa, mitä foffirata voi olla. Kun parissa kisassa muutama rata jäi ilman ratalinjausta ne olivat aivan alastomia, sinne-tänne sijoitettuja tolppia vailla päämäärää. Sen sijaan radat, joissa linjat oli tehty esim. vain alarajauksen osalta - olivat todella selkeitä ja toimivia. Näiden kokeilujan perusteella on todettu, että olisi suorastaan tyhmää lopettaa hyväksi todettu tapa. Näin ollen ratalinja on nyt käytössä ja se tulee uusimpana uutuutena alkavalle Rc Foff Finland Cupille sekä MM-kisoihin, että Foff Cupeihin. Käytännön vaikutus = ?Kilpailussa tämä tietää toki muutaman minuutin lisäystä radan rakentamiseen, mutta edelleen se on kuitenkin todella nopea rakentaa, puhumattakaan purkamisesta. Kelat kelautuvat kiitettävästi ja tolpat saa kerättyä helposti. Se mitä tämä tarjoaa - on paljon suurempaa kuin se ns. "menetetty aika", mikä kuluu rataa rakentaessa. Jokaisen luokan jokaisessa radassa tulee käyttää yhtä kelaa eli rajauksen käyttäminen on pakollista. Tästä ei kuitenkaan kannata mitää ressiä kantaa, kokeneemmat kokeilijat antaa vinkit ja auttaa, vaikka tekeekin osan, jos siitä jää kiinni. Tärkeintä on pitää järki rajattaessa, ettei rajaa mahdottomaksi, vaan maalaisjärjellä, niin hyvä tulloo! Kelat on 20m ja voi tehdä vain alarajauksen x-kohtaan tai alarajausta ja sivurajaustakin, ihan vapaasti saa soveltaa! Foorumilla tätä on mahdoton selventää maximaalisesti, joten ennen kauden avauskisan alkua ja ratojen linjojen rakentamista pidän esittelyn, jossa kaikki paikalla olevat näkevät käytännössä mitä on rajalinjaus. Käytäntö on paljon parempi kuin teoria foorumilla. Samalla voidaan heti kytkeä pois ongelmia, jos joku keksii jotain kysyttävää ja porsaanreikää. Yhteiselolla homma sujuu paljon paremmin kuin tekstisotana ja jossitteluna  Eli lauantaina ennen kisaa ja ratojen rajauksia pidän esittelyn ja katotaan rajaus porukassa läpi, niin saadaan tämäkin kaikille hyvin mielin selväksi!  Jo ennen kauden avausta voi tänne toki esittää kyssäriä, jos tulee mieleen, mutta parhaiten toki sit kisapaikalla.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #11 on: May 09, 2012, 06:49:39 PM » |
|
Ratanauhoja tuli tänään hankittua lisää, koska totesin, että pari on pakko olla vielä.. 1kpl 30m avonaista kelaa on ennestään ja nyt noita suljettuja 20m keloja on 15kpl:tta. Yhdessä nauhan "kahva" poikki, mutta sitomallakin saa kiinni / täytyy katsoa oisko joku patentin poikanen jostakin? Nyt saa rakennettua enemmän ratoja ja tilanteesta riippuen voi käyttää kahtakin kelaa Ps. periaatteessa siis rakentaasen luokan 5 jaksoa x1 ratalinjalla 
|
|
|
|
« Last Edit: May 10, 2012, 07:18:07 AM by Hadesbear »
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #12 on: May 20, 2012, 05:37:26 PM » |
|
Ratalinjat olivat tosikäytössä lauantaina alkaneessa RC Foff Finland Cupissa. Kuvia ei kameraan valitettavasti tallentunut, mutta josko videoista saisi pari napattua? Anyway, ratalinjat toimivat ainekin allekirjoittaneen mielestä todella hyvin ja taisi muutama olla sitä mieltä, että selventävät jalkaviivaa paremmin, vai? Tiukin koitos oli ehkä skeidaruton tekemällä SC-luokan 5 jaksolla, mutta ei "kuolemaksi" asti ollut, kun niemikko kuitenkin ajoi maaliin asti. Näytti se silmään pahalta, muttei sitten ajojen jälkeen mitenkään mahdottomalta. Muutamassa jaksossa taidettiin vähän rajoja siirrellä ja hyvin muuten näyttivät toimivan kaikki tehdyt. Tosiaan se alaraja/sivua vähän riittää jo, mutta hienostihan noilla saa ja porukka tekikin lisärajauksia. Muuttuu meinaan ajotuntu ihan toisenlaiseksi, kun ratamestari voi ajattaa autot sieltä mistä tahtoo  Kelatkin sai pari kertaa eilen/tänään "vääntöö" itseensä, muttei ole vielä hajonnut yksikään. Hiekkaa on sisällä ja märkiä, mutta ei oo rikkoutuneita pl. yhden kiinnityspää, joka ei kuitenkaan estä kys. kelan käyttämistä. Mitä paikalla ollut porukka oli mieltä, oliko hyvät ja kommenttia rajauksista liian tiukkoja/löysiä vai ihan sopivia? Toki siihen vaikuttaa ajot ja autokin, mutta yleisesti ottaen? Ja jos on jotain kehitysideaa tms.. niin tänne vaan! Koitan katsoa, jos videoista irtoaa hyviä kaukokuvia ratojen rajauksista. KIITOS jokaiselle ratamestarille linjojen käytöstä, itse annan jokaisella papukaijamerkin hyviä oli ja selkeytti kivasti! 
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Skeidarutto
|
 |
« Reply #13 on: May 20, 2012, 06:35:55 PM » |
|
Hyvä juttu ovat nämä linjat jatketaan näillä eikä mua haitannu linjojen siirtely ennen ekaa pätkää päin vastoin parempi että avaa suunsa ennenkun ajetaan kun sitten kisan edetessä alkaa marmattamaan kun linja tulee liian nopeesti vastaan, toki jalka rajalla se linja sai ollakkin vähän "tiukempi" kun sitä piti tulkitakkin enemmän noi nauhat pitää vaan opetella tekemään "mahdollisiksi" eli vähän enemmän tilaa kun jalalla tehtyihin. Mutta iso plussa näistä järjetävälle taholle jaktetaan näillä.
|
|
|
|
|
Logged
|
 Voit ottaa miehen ulos BMW:stä, muttet BMW:tä miehestä !
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #14 on: May 20, 2012, 06:45:39 PM » |
|
Hyvä juttu ovat nämä linjat jatketaan näillä eikä mua haitannu linjojen siirtely ennen ekaa pätkää päin vastoin parempi että avaa suunsa ennenkun ajetaan kun sitten kisan edetessä alkaa marmattamaan kun linja tulee liian nopeesti vastaan, toki jalka rajalla se linja sai ollakkin vähän "tiukempi" kun sitä piti tulkitakkin enemmän noi nauhat pitää vaan opetella tekemään "mahdollisiksi" eli vähän enemmän tilaa kun jalalla tehtyihin. Mutta iso plussa näistä järjetävälle taholle jaktetaan näillä.
Jep, yhteisvoiminhan siinä linjoja todettiin ja vaiheessahan ne vielä ovat, kehittyvät porukassa paremmaksi. Kuten olen itsekin todennut ja alkuun tein miltein mahdottomia, mutta antaa tarpeeksi tilaa ja kikkailee vaikka radan loppuosiin jotain tiukempaa, niin saa aika hyvän aikaiseksi. Tätäkään ei oikein opi kuin tekemällä, joten ajan kanssa tulee tutuksi ja silmä oppii  Yksikään rata ei silti omaan simmuun ollut huono, vaan päällisinpiirtein rajaukset oli tehty juuri kuten itsekin tekisin. Jalkalinja oli sitä ja tätä, nauha on konkreettista ja näkyvää, joka selkeyttää merkittävästi. Itse näen nämä mukavana lisänä, vaikka muutama lisäminuutti radantekoon kuluukin on ajo jouhevampaa ja ulosajot selkeytyy.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
tejule
|
 |
« Reply #15 on: May 22, 2012, 10:07:47 PM » |
|
Kyllä tää selkeytti ajamista paljon ja jotenkin helpotti sitä minun mielestä. Nyt ei raja muutu kun se pysyy vakiona.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #16 on: June 04, 2012, 08:56:22 PM » |
|
Viikonloppuna sattu semmonen tilanne, jossa auto osu kelaan. Kelasta ei kuitenkaan suoritus pääty, vaan nauhasta. Pyritään kuitenkin aina sijoittamaan kela sellaiseen paikkaan, johon ei voi mennä. Huvittavintahan olisi se, että joku jää kelan päälle mahasta kiinni 
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Hadesbear
|
 |
« Reply #17 on: October 05, 2012, 08:19:13 AM » |
|
Alkaa vuosi taputella loppujaan ja finland cupin päätyttyä voidaan pohtia ratalinjan edut/haitat ja mahdollisia ehdotuksia käytännön parannuksiin. Mitä porukka on ollut mieltä, onko ratalinja onnistuneesti rajannut kisoissa ratoja, onko montaa kertaa kyseenalaistettu missä rata menee, onko linja ollut selkeästi nähtävillä, luonut jännäritilanteita sitä varovaisuutta nähden yms? Kertokaas.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|
Zarizi Tech
|
 |
« Reply #18 on: October 05, 2012, 09:13:31 AM » |
|
Alkaa vuosi taputella loppujaan ja finland cupin päätyttyä voidaan pohtia ratalinjan edut/haitat ja mahdollisia ehdotuksia käytännön parannuksiin. Mitä porukka on ollut mieltä, onko ratalinja onnistuneesti rajannut kisoissa ratoja, onko montaa kertaa kyseenalaistettu missä rata menee, onko linja ollut selkeästi nähtävillä, luonut jännäritilanteita sitä varovaisuutta nähden yms? Kertokaas.
Mun mielestä on toiminut tollasenaan oikein hyvin.
|
|
|
|
|
Logged
|
Samu Sarka, RFOT, FINNordic Crawler Design Team Driver EuroRC Team Driverwww.offipaita.fiwww.4x4offroads.com"By being a racing driver, means; you are racing with other people. And if you no longer go for a gap, that excists, you're no longer a racing driver. Because we are competing to win. And the main motavation to all of us, is to compete for the victory. Its not to come third, fourth, fifth or sixth." - A. SennaWorld Championships:1# Modified 2008 1# Unlimited XP 2009 1# SC11 2010 1# Modified 2010 1# Modified 2011 1# Unlimited 2011 1# SC 2012 1# Modified 2012 Rc-Foff Finland Cup:1# Modified 2007 1# Modified 2008 1# Street Class 2009 1# Modified 2009 1# Unlimited 2010 1# Modified 2011 1# SC 2012 1# Modified 2012 1# Unlimited 2012
|
|
|
|
tejule
|
 |
« Reply #19 on: October 05, 2012, 01:49:21 PM » |
|
Kyllä mun mielestä on selkeyttäny ja välillä pistänyt myös jakson jännäksi ja tärkein eli tulkinta on helppoa onko yli vai ei ku näkee selvästi osuuko nauhaan.
|
|
|
|
|
Logged
|
|
|
|
|